​Uusia malleja myyntiin Itiksen All in One Storeen!

 

Santander avasi 26.2.2016 pop up -liikkeen kauppakeskus Itiksessä yhdessä Arita Helsingin kanssa. Liikkeessä on ollut myynnissä vain yksi auto, jossa rahoitus, huollot, korjaukset, talvirenkaat, lohkolämmitin sekä liikenne- ja kaskovakuutus kuuluvat kiinteään kuukausierään. Auton voi ostaa suoraan liikkeestä itse pankkitunnuksia käyttämällä. Auton on myös saanut hakea heti vain yhden metropysäkin päästä Arita Helsingistä, Herttoniemestä. Konsepti on ensimmäinen laatuaan Suomessa.

Tarkoituksena oli alun perin, että auton ostamisesta tehdään lähes yhtä helppoa kuin maitokaupassa käymisestä. Tästä on nyt tehty totta. Auton ostaminen ja käyttäminen ei voisi olla enää huolettomampaa. Vain tankkaaminen ja ratin kääntäminen jää omalle vastuulle.

Kiinnostus ja kysyntä on yllättänyt positiivisesti kovimmatkin skeptikot. Nissan Notea on myyty todella hyvät määrät. Kysyntä on ollut sen verran kannustavaa, että Santander ja Arita ovat päättäneet lisätä malleja valikoimaan ja nekin äärimmäisen hyvään hintaan. Valikoimiin on lisätty nyt samanlaisin paketein Nissan Qashqai sekä Pulsar.

Katso uudet tarjoukset täältä tai vieraile Itiksen Storessa.


Santander Consumer Finance on osa Euroopan suurinta pankkia, Grupo Santanderia. Suomessa sillä on asiakkaita noin yhteensä 150 000 ja se on Suomen suurin ajoneuvorahoittaja. Banco Santander on euroalueen suurin pankki ja yksi maailman suurimmista rahoitusyhtiöstä.

Näin ostat auton - neliportainen opas

1. Kävele Itiksen All in One pop up -liikkeeseen

2. Tunnistaudu pankkitunnuksilla  ja täytä tietosi liikkeessä olevalla päätteellä.

3. Paina osta-nappia.

4. Aja uudella autolla kotiin ja kurvaile huolettomia kilometrejä kiinteällä kuukausimaksulla.

All In One Store
Kauppakeskus Itis, Plaza
Avoinna:
Ma-Pe 10–21 
La 9–18
Su 12–18

Tutustu verkkokauppaan

Nissan Qashqai tarjous

Nissan Qashqai huipputarjouksella ilman käsirahaa

341€/kk* tai 21 444 €

 

Sopimus sisältää

·         talvirenkaat ja moottorilämmittimen

·         rahoituksen

·         huollot ja korjaukset

·         liikenne- ja kaskovakuutukset

 

*All In One Rahoitusesimerkki Nissan Qashqai DIG-T 115 Visia 2WD 6M/T E6:

Hinta toimituskuluineen 21 443,63 €, käsiraha 0 €, sopimusaika 36 kk, kuukausierä 288,74 € + Santander Liikennekasko 52 €/kk, Viimeinen suurempi erä 13 718,50 €, korko 1,5 %, perustamismaksu 149 €, käsittelymaksu 8 €/kk, rahoitettava osuus yht. 21 592,63 €, luottokustannukset yht. 1 232,42 €, luottohinta 22 676,05 €, todellinen vuosikorko 2,4 %.

 

Rahoitusesimerkin max ajokilometrit 30 000 km. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen.

Palvelun tuottaa Santander Consumer Finance Oy, Hermannin Rantatie 10, 00580 Helsinki.

Tutustu verkkokauppaan

Hae lainaa sinulle sopivalla kuukausierällä

Santanderin laina mahdollistaa suuret ja pienet ideat. Olitpa sitten remontoimassa, rakentamassa tai vaikkapa haaveilemassa perheen yhteisestä unelmalomasta Santander Laina soveltuu näihin ja tuhansiin muihin harkittuihin hankintoihin.
Sinä itse tiedät parhaiten toiveesi ja suunnitelmasi, Santander voi auttaa sinua saavuttamaan tavoitteesi tarjoamalla rahoitusapua tarpeesi mukaan.

Lue lisää lainasta