​Santander kertoo: Miksi tarvitsisit kahta pankkia?


Vielä 80- ja 90-lukujen taitteessa suomalaisen pikkukaupungin pääkadulla saattoi olla toistakymmentä pankkikonttoria. SYPin, KOPin ja Postipankin asiakkuudet kulkivat suvussa.

Ensimmäinen murros ravisteli pankkimaailmaa 90-luvulla kun pankit sulkivat konttoreitaan taloustilanteen vuoksi. 2000-luvun alkupuolella asiakkuudet eivät enää aina “periytyneet” ja varsinkin nuoret alkoivat tehdä pankkien vertailua hinnan ja palvelujen perusteella.

Seuraava suuri murros on supistanut konttoriverkostoa muutaman viime vuoden aikana. Kaksi vuotta sitten kaikki kolme suurta finanssiryhmittymää kertoivat karsivansa konttoreidensa määrää merkittävästi.

Tällä kertaa syy on kasvanut verkkoasiointi. Enää muutama prosentti pankkien päivittäisasioinnista tapahtuu konttoreissa.

Kolmas käsillä oleva murros on muuttanut ihmisten tapaa suhtautua pankkiasiakkuuteen: yhä useampi suomalainen on useamman kuin yhden pankin asiakas. Pääasiallinen syy tähän on internet. Esimerkiksi lainoja vertaillaan ja myös nostetaan entistä useammin suoraan verkkopalvelun kautta.

Santander Consumer Finance teetti heinäkuussa tutkimusyhtiö YouGovilla selvityksen suomalaisten suhtautumisessa lainoihin. Selvityksestä kävi ilmi että erityisesti nuoret ovat muuttaneet käyttäytymistään lainanhaussa. Vain 45 prosenttia alle 34-vuotiaista kääntyisi oman pankkinsa puoleen, kun he hakevat rahoitusta hankintoihinsa, kertoo tutkimus.

Nuorista joka kolmas käyttää hakukoneita etsiessään tarjoajaa tarvittavalle rahoitukselle. Jos ennen mentiin lähellä olevaan konttoriin, nyt jokainen pankki on verkossa yhtä lähellä ja ratkaisevaksi nousee hyvä ja toimiva verkkopalvelu.


Santander Consumer Finance on osa Euroopan suurinta pankkia, Grupo Santanderia. Suomessa sillä on asiakkaita yhteensä noin 150 000 ja se on Suomen suurin ajoneuvorahoittaja. Banco Santander on euroalueen suurin pankki ja yksi maailman suurimmista rahoitusyhtiöistä.

 

Hae lainaa sinulle sopivalla kuukausierällä

Santanderin laina mahdollistaa suuret ja pienet ideat. Olitpa sitten remontoimassa, rakentamassa tai vaikkapa haaveilemassa perheen yhteisestä unelmalomasta Santander Laina soveltuu näihin ja tuhansiin muihin harkittuihin hankintoihin.
Sinä itse tiedät parhaiten toiveesi ja suunnitelmasi, Santander voi auttaa sinua saavuttamaan tavoitteesi tarjoamalla rahoitusapua tarpeesi mukaan.

Lue lisää lainasta